perjantai 8. joulukuuta 2017

47. Hello December!


Apua, joulukuu on jo hyvällä vauhdilla menossa kohti aattoa! Tuntuu, että kulunut syksy on taas tuntunut tosi raskaalta. Marraskuun lopussa ollaan yleensä kokattu thanksgiving-ateria perheen kanssa, mutta nyt kun vanhemmat karkasivat Australiaan kuukaudeksi, sekin perinne jäi tänä vuonna.

Oon erityisesti syksyn pimeimpään aikaan taipuvainen pineen melankoliaan. Perinteet ja yhdessäolo läheisten kanssa yleensä vähän lievittää sitä synkistelyä, kun joka viikolle on aina jotain pientä ja mukavaa odotettavaa. Ja vaikkei olisi, yritän pitää itseni kiireisenä hommaamalla kaikenlaista tekemistä, enkä yleensä malta vapaapäivinäkään olla vaan. Aina täytyy tehdä jotain tähdellistä, koska muutenhan se päivä menee ihan hukkaan! Välillä musta kuitenkin tuntuu, että olen vapaapäivien jälkeen vaan entistä väsyneempi. Joskus olisi siis hyvä osata vähän rentoutua.

Mulla kävi tänään asiakas, joka oli jo pidemmän aikaa joutunut syömään purkista prednisolonia, eli kortisonia. Asiakas kertoi, että paino oli noussut 10 kiloa kuurin aikana. Stressi nostaa myös kortisolitasoja, joten ei se kovin terveellistä voi olla painaa jatkuvalla syötöllä menemään. Seuraavan kerran lomailen sitten ensi kesänä, koska talvilomaa ei ehdi vielä nykyisestä työpaikasta kertyä. Ei sillä, etten viihtyisi töissä, mutta onneksi jouluna on edes muutama päivä vapaata!






Ehkä tässä on ollut jotenkin vaikeuksia totutella aikuisten töihin ja työaikoihin. Siihen, että pitää olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja tietyn aikaa. Kouluun kun ei ollut kolmeen vuoteen ihan aina pakko mennä, hommat sai suurelta osin hoitaa kotoa käsin silloin kun huvitti. Edellisen kerran, kun tein täyttä työaikaa, vietin lukion jälkeistä välivuotta tarjoilijana kiireisessä ravintolassa. Aika on ehkä vähän kullannut muistoja, mutta kyllä mä silloin olin pakostakin työn fyysisyyden takia tosi väsynyt. Monesti pääsin sängystä ylös vasta, kun oli pakko, ja töistä päästyä olin niin uupunut siitä ravaamisesta, että olisi vain tehnyt mieli kaatua sänkyyn. Silti pakotin itseni vielä salille ja ryhmäliikuntaan, joten aika poikki on täytynyt pienen ihmisen olla.

Nyt toki työ on mielekkäämpää, mutta vastuu kodin hoitamisesta on siirtynyt itselle. Jos jääkaapissa ei ole mitään syötävää, tai vessapaperi on loppu, sitä on pakko lähteä kauppaan ihan omin jaloin.





Käytiin itsenäisyyspäivänä Kalevankankaan hautausmaalla sankarihaudoilla, mutta se reissu oli kyllä rehellisesti sanottuna aikamoinen fiasko. Kutakuinkin koko Tampere oli tunkenut sinne aitojen sisälle, porukka hyppi hautakivien päällä yrittäessään päästä parempiin asemiin, joku mummo sai sairaskohtauksen (sitä sitten elvyytettiin siellä n. 10 paikalle hälyytetyn lääkärin voimin ihmisten tuijotellessa) ja kukaan ei nähnyt tai kuullut mitään 10 metrin säteellä mikrofonista seisovia lukuunottamatta. Varpaat siinä jäätyivät, mutta olipahan hieno ilma!

Loppuilta menikin sitten ilotulitusten, linnanjuhlien ja punaviinin parissa, kuten varmaan kaikilla muillakin niillä edellämainituilla tamperelaisilla.. Ihanaa, kun viikossa on kaksi "perjantaita"!

xx

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

46. The owls are not what they seem

Viime aikoina etenkin terveyteen liittyvistä aiheista on käyty paljon keskustelua, joissa on korostunut tämä perinteinen "asiantuntija" vastaan asiantuntija -vastakkainasettelu. Aikaisemmin se oli vanhempi, opettaja, tai joku oppinut, kouluja käynyt, jonka sanaan luotettiin kyseenalaistamatta. Nykyään se on valitettavasti tosiaan niin, että kuka tahansa on täysin vapaa somessa ja kanavillaan toitottamaan totuutta milloin mistäkin asiasta, täysin omiin kokemuksiinsa tai kuulopuheisiin pohjautuen. Myös raha ohjaa ja motivoi suurta osaa niistä äänekkäimmistä vouhkaajista, harva sitä hyvää hyvyyttään jakaa ilosanomaa..



Kuva: Susanna

Kun tietoa on tänä päivänä niin valtavasti, helposti ja nopeasti tarjolla, vähentyy huomattavasti ulkoa opettelemisen tarve. Hyvä, kun itselläni menee kertolasku muistista, mihinkään sen vaativampaan päässälaskuun en ainakaan töissä lähde asiakkaan lääkitystä pohjaamaan. Mielestäni todella tärkeä asia, mihin peruskoulussa pitäisikin kiinnittää perusteellisemmin huomiota, on lähdekriittiseksi opettaminen. Perusjuttu on, että ihan kaikkea potaskaa ei tarvitse ottaa todesta, mutta olisi hyvä muistaa, että simppeliltäkin kuulostava väite voi pitää sisällään yllättäviä, hommaa monimutkaistavia puolia.



Toki oppiminen ja lähdekriittiseksi ryhtyminen vaativat tiettyä tietopohjaa, lähdekriittinenkin on vaikea olla, jos käsitteitä ei osaa yhdistää toisiinsa. On niin kovin helppoa googlata joku aihe, ja copypastettaa tulokset totuutena omiin nimiinsä.

"Kömmähdyksiä" sattuu toki itsellenikin, en mielestäni ole todellakaan mikään maailman paras arvioimaan tekstejä ja näkemyksiä eri kulmista tai kriittisesti. :D Siinä voi kuitenkin oppia paremmaksi, ja aika usein olisi hyvä etsiä se toinenkin mielipide.

Farmasianpäivillä eräällä pisteellä esiteltiin muutamaa erilaista ravintolisää, joista kiinnostuin erityisesti yhdestä kurkumavalmisteesta. Kurkumaa ja sen erinomaisuutta on hehkutettu vaikka kuinka monessa naistenlehdessä, blogissa ja ruokapäivityksessä, sekä mitä itse pidän näistä lähteistä luotettavimpana, ihan terveydenhuollon ammattihenkilöiden tietokannassa, Terveysportissakin. Alustavissa tutkimuksissa kurkuman on huomattu lievittävän tulehdusta, parantavan veren rasva- ja sokeriarvoja, lievittävän närästysoireita, suojaavan maksaa ja estävän jopa syöpää. Aikamoista?!

Mitä en ole tullut ajatelleeksi, on se, mitä sille kurkumalle kehossa tapahtuu, kun sitä siitä maustepurkista kaataa vaikkapa mehun tai hedelmäsmoothien joukkoon. No, vastaus on, että käytännössä ei mitään. Kurkuman tehoaineesta, kurkumiinista oli kyllä tutkimusten valossa oikeasti ihan lääkkeisiinkin verraten hyvä teho esimerkiksi kivun lievityksessä (ibuprofeeni, diklofenaakki), mutta tämä edellytti tietysti, että kurkuma oli pakattu oikeaan muotoon.

Käytännössä siis se marketin perus purkkikurkuma on ihana väri- ja makulisä ruokiin, mutta siihen se sitten käytännössä jääkin. Öljyn kanssa nautittuna kurkumiinin biologinen hyötyosuus, eli se, mitä siitä oikeasti pääsee elimistön käyttöön, parani kyllä heti jopa 50-kertaiseksi jauheeseen verrattuna. Kaikkein parhaaseen tulokseen kuitenkin päästiin, kun kurkuma pakattiin miselleihin, eli eräänlaisiin rasvamolekyylien muodostamiin pallomaisiin rakenteisiin. Tällöin hyötyosuus parani yli 1300-kertaiseksi kurkumajauheeseen verrattuna.



Onko tällä sitten oikeasti mitään merkitystä, jos muutenkin terveellisesti elävät, perusterveet teinit kyllästävät itsensä kurkumalla terveysbuuminsa kourissa? Eikä kurkumiinin terveelliseksi väittäminen toki mikään vale edes olekaan. Se on kuitenkin jo todellista harhaanjohtamista, jos joku kuvittelee ylistävien kirjoitusten pohjalta esimerkiksi parantuvansa syövästä tai estävänsä sen synnyn kurkumaa nauttimalla.

Mitä siihen lähdekriittisyyteen tulee, en toki itsekään perehtynyt esittelyn kuuntelemista tarkemmin kyseisiin tutkimuksiin, tai niiden luotettavuuteen. Eikä se yksityiskohta toisaalta ollutkaan ihan tarkalleen tämän tekstin pointti, vaikken kyllä kehtaisi kirjoittaa kaikkien nähtäville totuutena mitään sellaista, mikä voitaisiin jatkossa osoittaa perättömäksi, tarkistamatta faktoja edes muutamasta lähteestä etukäteen. Toki kurkumiinin kemiallisen rakenteen perusteella miselliin pakkaaminen voisi kyllä parantaakin sen imeytymistä huomattavasti. Oli asia miten oli, tämä oli lähinnä itselleni taas hyvä oppitunti siitä, että aina edes niissä luotettavimmissakaan lähteissä ei oteta kaikkia käytännön kannalta tärkeitä seikkoja huomioon.

xx

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

45. Trust me, I'm a pharmacist

En oikein tiedä, millainen kuva ihmisillä on farmasian alasta. Ehkä osa ajattelee, että ne farmasistit on niitä vanhoja tätejä, jotka kökkii siellä apteekin tiskin takana jakelemassa lääkärin määräämiä lääkkeitä. Niitä tyyppejä, joilta voi aikaa varaamatta kysyä mitä vain terveyteen liittyvää, ja jotka melkein aina tietävät, mistä milloinkin on kyse, saati mikä tuote olisi paras mihinkin vaivaan. Tai jos vaiva vaatii reseptilääkettä, tai kunnollista diagnoosia, osaavat ainakin ohjata lääkäriin. Ja ennen kaikkea niitä tyyppejä, jotka tietävät, mistä Burana löytyy.

Kuva täältä.

Tutkimusten mukaan ainakin luotto apteekissa työskenteleviin terveydenalan ammattilaisiin on kova. Meillä, kuten muillakin"kaupallisilla" aloilla on useiden tuotteiden kohdalla kovat myyntitavoitteet, mutta joskus täytyy silti jättää asiakkaalle tarpeeton tuote myymättä. Välillä on jopa kieltäydyttävä myymästä. Sukkapaketin voi kaupata kelle vain, mutta lääkkeiden kohdalla ei ehkä kannata kuunnella naapurin mummon suosituksia. Ellei se mummo ole lääkäri.

Aina asiakas ei ole uskaltanut kysyä tai sanoa lääkärissä kaikkea, ja vastuu lääkkeen oikeasta käytöstä ja joskus jopa diagnoosien teko jää meille. Jos lääkäri on ollut "tyhmä" tai outo, tai määrännyt vääriä lääkkeitä ja liian vähän ja väärää vahvuutta, se kannattaa tietysti kertoa sitten vasta farmaseutille apteekin tiskillä. Kela asettaa myös omat haasteensa, kun jatkuvasti käytössä olevia lääkkeitä saa toimittaa korvattuna vain kolmen kuukauden hoitoaikaa vastaavan määrän. Ja seuraavan erän voi luovuttaa korvattuna vasta sitten, kun lääkkeitä on tietty määrä jäljellä edellisestä toimituksesta lukien. Se on aina yhtä kiva kuulla, että viimeksikin tehtiin näin ja noin, etkö nyt vois, Kela on kamala laitos ja kiusaa ihmisiä ja että Sipilä on pönttö. Yleensä ne yks-yks-kakkoset ovat kaikkein rauhallisimpia, pahin on yleensä se vaihdevuosivaivainen keski-ikäinen nainen, joka tietää kaikesta kaiken ja jolla on kiire.

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Olo on siis joskus kun sätkynukella, kiireisen päivän jälkeen korvissa soi, eikä tekisi mieli hetkeen jutella yhtään kenellekään. Toisaalta taas tällä alalla oppii joka päivä jotakin uutta. Vaikka välillä tuntuu, että päivät toistavat samaa kaavaa, joka päivä tapahtuu kuitenkin jotain (edes kohtalaisen) hauskaa. Ja jos ei, ainakin joku lääke-edustaja tuo kahvihuoneeseen pullaa.

Toinen kiva juttu on, että pääsee kokeilemaan kaikkia terveyteen, kauneuteen ja hyvinvointiin liittyviä uutuuksia. Lääketehtaat antavat mieluusti tuotteitaan testiin, koska silloin niitä on luonnollisesti helpompi myydä ja suositella. Erilaisia kampanjoita ja myyntikilpailuja järjestetään myös jatkuvalla syötöllä. Yksi päivä kannoin töistä niin ison kassillisen kaiken maailman tuotelahjoja ja kilpailuvoittoja, että kotona mietiskeltiin jo, että paljonko olen oikein varastanut töistä tavaraa. Vitamiineja, rasvoja, hajuvesi, ripsari, hammastahnaa, jalkaraspi, maitohappobakteereja, jne. Kuvasta puuttuvat mm. pari purkkia D-vitamiinia ja maitohappobakteereita, leffalippu ja mustat Hai-saappaat, jotka voitettiin myös jostakin myyntiskabasta. Tehtaat järkkäävät myös jatkuvasti erilaisia koulutuksia ja aamupalatilaisuuksia tarjoiluineen, tai vievät ravintolaan. Ja koulutuksesta saa tietysti yleensä aina vähän tuotteita testiin..




Ei tuo tavaran määrä tietysti mitään uutta ole, homma alkoi jo opiskeluaikana. Myös Olgan sininen pehmo oli sponsoroitu..

Jos (kun) jossakin kohtaa iskee kyllästyminen, voi aina pyrkiä esimerkiksi valtiolle tai teollisuuteen töihin. Toistaiseksi kuitenkin tykkään mun duunista, vaikka suunnitelmissa onkin jatkaa opintoja ja pyrkiä jossakin kohtaa muihin hommiin!

xx

torstai 16. marraskuuta 2017

44. Dinner party


Mietin aina pienenä, kun mun vanhemmat kutsuivat kavereitaan kylään, että sitten kun mä olen iso ja mulla on oma koti, niin sitten mäkin järjestän ystäväpariskunnille samanlaisia illalliskutsuja. Syödään pitkän kaavan mukaan ja maistellaan uusia reseptejä. Äiti on oikeastaan aina tykännyt panostaa ruoanlaittoon, joten todennäköisesti mun kiinnostukseni hommaa kohtaan kumpuaa jostakin sieltä.

Melkein 25 vuotta siinä sitten kesti, että sain varsinaiset illalliskutsut järjestettyä, ja sekin oikeasti Ineksen ja Antin aloitteesta. :D Vähän harjoitusta sain jo toki, kun pidin Kuopiossa oman osuuteni neljän tähden illallisista, joita ollaan kolmen ystäväni kanssa järkätty tässä muutaman kuluneen vuoden aikana.

Arkiruoka on meillä yleensä aika simppeliä ja nopeaa, mutta ostan todella harvoin täysin valmiita aterioita. Mitään ketsuppeja en tietenkään (ainakaan tavallisesti - kerran ollaan sekin tehty alusta asti itse) kokkaile, mutta mitään valmiiksi marinoitua ei meidän kauppalistalta löydy. Erilaisia mausteita ja yrttejä on niin hirveästi, että niillä saa jo paljon vaihtelua aterioihin. Eikä tule mitään ylimääräisiä piilorasvoja tai -sokereita.

Toisaalta en voi käsittää sellaisia ihmisiä, jotka polttavat vedenkin pohjaan. Leivonnassa voi joskus olla vähän tarkempaa, laitatko jotakin ainesosaa desin vai teelusikallisen, mutta kokkailussa pääsee aika pitkälle seuraamalla jotakin reseptiä noin suunnilleen ja maistelemalla aina välillä. Harjoittelemalla ja maalaisjärjen käytöllä voi toki aina parantaa lopputulosta.





Halusin käyttää satokauden raaka-aineita ja makuja, joten alkuun meillä oli savupaprikalla maustettua paahdettua kurpitsaa ja feta-granaattiomenasalaattia. Kastike oli kirpeähkö, jotta kurpitsan makeus vähän taittui. Salaattipohjassa oli rucolaa ja tammenlehvää, sekä basilikaa.

Pääruokaa varten kanankoivet laitettiin jo edellisenä päivänä inkiväärimarinadiin, ja paahdettiin pääpäivänä uunissa. Päälle ripottelin pähkinäistä Dukkah-mausteseosta, johon tuli mm. korianterinsiemeniä ja juustokuminaa, manteleita sekä pistaaseja. Kylkeen kookoksella ja sahramilla maustettua villiriisiä, sekä tuoretta timjamia.




Jälkkäriä varten kuutioin Granny Smith-omenoita ja pehmensin niitä pannulla kanelissa ja hillosokerissa. Hilloke tuli sitruunaisen paahtovanukkaan pinnalle, uunissa paahdettujen, voissa ja sokerissa kieriteltyjen kaurahutaleiden kanssa.

Ruoat onnistuivat mun mielestäni ihan hyvin, kaikki marinadit sun muut oli helppo tehdä jo edellisenä päivänä niin, että illalla ei tarvinnut kun koota ateriat lautasille. Jälkkärin jälkkäriksi meillä oli vielä skumppapullo ja korttipelejä. Lisää näitä! <3

xx

ps. Sain vihdoin nuo ruokapöydän taulut seinälle..jes!

tiistai 7. marraskuuta 2017

43. Whole foods

Huh. Mun työaikani sivuapteekissa on nyt tällä viikolla puoli kymmenestä puoli kuuteen, ja musta on tuntunut, että kello on ihan hirveästi, kun pääsen illalla salin ja kaupan kautta kotiin. Takki niskassa pitää aamulla olla kuitenkin jo varttia vaille yhdeksän, joten aamutkin olen käyttänyt aika pitkälti vain aamutoimiin..

Mietin jokin aika sitten, että pitäisi paremmin jaksaa preppailla itselleen valmiiksi eväitä, mutta Prisman tuoretiski on vähän liian usein vetänyt puoleensa. Toisaalta loimulohta saa edullisesti henkilökuntahintaan ja salaatit ovat raikkaita ja monipuolisia, mutta pidemmän päälle se vaan tulee taloudellisemmaksi tehdä sapuskat itse. Ja kun pitkään syö saman paikan ruokia, alkavat ne kaikki maistua vähän samalta, vaikka ainesosat hieman vaihtelisivatkin. Ravintoloissa ja kahviloissa työskennellessäni on aina käynyt samoin? Ehkä Prisman salaateissa on joku oma, tietty kylmähuoneen aromi, tai jotain.. Nyt, kun Prisma on täksi viikoksi vaihtunut K-Markettiin, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni.




Mun vakkarivälipalani on pitkään ollut vaniljan makuinen protskuvanukas pähkinöillä ja marjoilla. Mua on kuitenkin alkanut hirvittää se makeutusaineiden määrä, mitä sitä päivän aikana kaikista tuommoisista sokerittomista vanukkaista sun muista kertyy, kun ei haluaisi sitten kuitenkaan niitä sokeriversioitakaan mättää. Kaikki taateli-kookossokeri-kuivattuhedelmä-raakapatukka-granola-hunaja-sekoitukset ovat musta myös jonkintasoista itsepetosta, vaikka niissä toki valkoiseen sokeriin verrattuna paljon hyvää onkin. Ei se kroppa kuitenkaan ymmärrä, tuleeko se hiilari sokerijuurikkaasta vai taatelista, sokeria se joka tapauksessa on. Sama sokerikoukku tulee varmasti vaikka rusinoista, jos niitä alkaa mättää päivittäin.

Mietin myös, miksei sitä hiilaria voi ottaa kunnollisesta, kuitupitoisesta lähteestä, jos kerran makeanhimo iskee aina välipala-aikaan? Jos annoskoot pitää sopivina, en näe mitään hassua syödä kahvitauolla perunaa ja lihapullia. Kun se päivän sokeripiikki tai hiilarittomuus korvataankin verensokeria tasaisempana pitävällä versiolla, nälkäkiukku tai väsymys eivät pääse heti iskemään.



Tänään treenin jälkeen kokkailin parille päivälle simppelit ruoat valmiiksi. Ei mitään kummallista, paljon mausteita ja tuoreita raaka-aineita. Tänään parsakaalien alla kypsyi vaihteeksi broileria, mutta vegeversioksi olisi sopinut esimerkiksi quorn. Itse koitan usein miettiä jotakin jännää ja kekseliästä ruokaa, mitä en ehkä ole ennen tehnyt. Arkena voi kuitenkin vähän oikoa, ja yhden päivän jaksaa kyllä syödä samaa ruokaa. Viikonloppuna voi sitten kokkailla jotain spessumpaa. Kuten ensi viikonloppuna, kun saadaan vieraita, ja meillä on mun kokkaamani dinneri edessä!

xx

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

42. Like Sunday morning

En erityisesti ole aamuihminen, koska tykkään valvoa myöhään. Ja sitten kuitenkin rakastan aamuja. Edessä vielä koko päivä ja kaikki mahdollisuudet, sekä kuppi kuumaa kahvia. Parasta on tietenkin, jos herää aikaisin, eikä ole heti kiire jonnekin.

Kävin viikko sitten ystäväni luona Jyväskylässä viettämässä kolmen päivän vapaani. Käytiin FAFA'sissa iltapalalla, maisteltiin himassa viiniä, kuunneltiin musiikkia ja tehtiin lauantaina herkkuaamupala. (Jos joku on ollut yhtä sivistymätön kun minä, niin FAFA'sin bataattiranut. FAFA's ja bataattiranut. Ylipäänsä bataattiranut, mutta erityisesti ne FAFA'sin.)












Välillä tuntuu, että arkena viipottaa vaan hulluna paikasta toiseen ja jos tulee joku hiljaisempi hetki, alkaa vaan miettiä seuraavia tekemättömiä hommia, maksamattomia laskuja, tyhjää jääkaappia ja likaisia pyykkivuoria. Ei pysty kunnolla vaan olemaan ja lepäämään.


En tiedä onko muilla näin, mutta viikonloppuisin mood on ihan eri. Vaikka olisi töissä, tunnelma on jotenkin viikonloppumaisen rento, odottava. Ehkä asiakkaatkin ovat rennommassa mielentilassa, ja heillä on aikaa odottaa ja keskittyä siihen, mitä tulivat etsimään. Lauantai-illassa on jotain siistiä, vaikka makaisi senkin vaan kotona. Ehkä tieto siitä, että sunnuntaina saa nukkua pitkään?

Ainiin. Smoothiebowliin banaani, macaa, hunajaa ja paljon jäisiä mustikoita, loraus kookos-riisimaitoa. Mehuun appelsiinia, inkivääriä, sitruunaa ja porkkanaa. Täysjyväleivälle viipaloitu kananmuna, avocadoa ja ituja. Tummaa kahvia.

xx

lauantai 28. lokakuuta 2017

42. Where words fail, music speaks


"Music gives a soul to the universe, wings to the mind, flight to the imagination and life to everything."
Musiikki on kiva asia. Tykkään tosi paljon kuunnella musiikkia, mut oon aina ollut vähän laiska kuuntelija - mulla ei ole ikinä ollut mitään erityisiä lempparibändejä tai artisteja. Musiikki ei ole mulle elämää suurempia tunteita ja joskus nautin ihan vaan hiljaisuudesta. 

Toki musiikki koskettaa, tsemppaa, vauhdittaa urheilusuoritusta, piristää ja viihdyttää mua, ja kuuntelenkin musiikkia jossakin muodossa joka päivä. Urheillessa, bussimatkalla kuulokkeista, töissä, kotona. Pystyn samaistumaan erilaisiin biiseihin, toisia taas en voi sietää. Joskus kuuntelen ja mietin biisien sanoja ja piilomerkityksiä, joskus mietin ihan muita asioita. Esimerkiksi juostessa musiikki rytmittää askelia, mutta harvemmin muistan jälkikäteen yhtään, mitä olen kuunnellut. Johonkin ongelmaan on sen sijaan saattanut syntyä ratkaisu.





Pidän itseäni ihan kohtalaisen musikaalisena. Mun elämässä on kuitenkin paljon muuta, mitä pidän tärkeämpänä. Toki musiikki on yleisellä tasolla todella laaja käsite ja ilmiö ja koskettaa väkisinkin meitä kaikkia jollakin tasolla. Musiikki on niin paljon laajempi kokonaisuus, kuin pelkkä laulu tai soitto tai joku kappale itsessään. Musiikilta ja siihen liittyviltä asioilta, tavoilta, tyyliltä ja ihmisiltä on vaikea välttyä, mutta musta on vähän pelottavaa, jos musiikki tai ylipäänsä joku yksittäinen asia määrittää sut ihmisenä ja sen kuka sä olet. Kyllähän sen nyt järkikin sanoo, ettei kaikkea tasolla elämä ehkä kannata laittaa yhden kortin varaan. 

Katselin Idolsin uusinta kautta, koska musta kaikki laulukilpailut on super viihdyttäviä ja niin täynnä yllätyksiä sekä kasvutarinoita. Toisaalta myös karvaita pettymyksiä. Melkein kaikki esitykset taisivat olla ohi, kun lavalle astui vielä Roope Pirkkalasta. Hän tokaisi vain, että tuossa on nyt kaikilla muilla ollut joku kunnon nyyhkytarina kiusaamisesta, itsensä etsimisestä, onnettomasta lapsuudesta, liikakiloista tai sirpaleisesta menneisyydestä. Mutta että Roopen elämä oli ihan normaalia, kaikki oli  aina ollut ihan hyvin. Hän halusi vaan, että kaikilla on hyvä fiilis hänen esityksensä aikana.

Ihan varmasti Roopellakin on ollut paskoja päiviä. Niistä ei vaan aina tarvi tehdä numeroa. Niitä masentavia hetkiä on kaikilla. Ja jos ne vievät mennessään, löytyy täältä ammattiapua, eikä yksin tarvitse jäädä. Ihan omakohtaisesta kokemuksesta sanon, että nuoren ihmisen hauras mieli voi joskus vahvistua ihan itsestään, kun muutama vuosi kuluu. Joskus riittää ihan yksikin yö, että eilen ahdistanut asia ei enää tunnu niin kovin järkyttävältä.





Tietysti se pikku itkukohtaus tuo yleisölle sellaisen fiiliksen, että nyt vedetään tunteella, enkä kiellä sitä, että sen todellakin kuulee, kun joku laulaa koko sydämestään. Mutta kaikkein värisyttävinkään tunnetila ei saa paskasta laulajasta kultakurkkua. Toki lukemattomat loistavat biisit on tehty kamalassa sydänsurussa tai masennuksen kourissa, ja lopulta ne kaikkein kirkkaimmat tähdet ovat usein sammuneet oman käden kautta. Jotenkin se vaan silti särähtää korvaan, kun kaikki muutamasta tuhannesta osallistujasta selittävät pokkana, kuinka "musa on mulle se kaikkein tärkein juttu, se mitä haluan elämässä tehdä ja oon nyt pöntönkuuraaja mut lopettaisin heti jos pääsisin stadionille laulaan". No hei niin me kaikki.

Nykyään ollaan hirveän avoimia, ja osin se on hyväkin juttu. Kiusaamisesta ja mielenterveysongelmista pitää puhua, jotta asioille voidaan tehdä jotakin. Jotta muut huomaavat, etteivät he paini ongelmiensa kanssa yksin. Mutta ihan kaikesta ei aina tarvi avautua palstatilan, aitouden tai uskottavuuden toivossa. Ja mikä hauskinta: tällä kertaa se, kenellä ei ollut mitään riipaisevan traagista nyyhkytarinaa erottuikin positiivisessa mielessä eniten joukosta.

Ymmärrän oikein hyvin sen kliseisen, vähän rasittavankin lauseen, mitä tuomarit kisaajille hokevat. Kaikki eivät vain ole valmiita artistin uraan, vaikka lauluääni olisikin kutakuinkin kunnossa.

xx

maanantai 23. lokakuuta 2017

41. Vegeturismia

Tästä hommasta alkaa jo olla useampi viikko aikaa, mutta pakko näihin kuviin oli palata, kerta oon tässä työnteon sun muun lomassa ehtinyt käydä oikein ulkomailla asti. Oltiin Anskun kanssa puhuttu, että pidettäisiin (tuossa yhtenä menneenä) viikonloppuna kotoisa tyttöjenilta, mutta homma pääsi sitten vähän eskaloitumaan.

Ruinasin taktisesti sukujuhlissa tädiltäni avaimet, ja ostin meille sitten netistä liput Tallinnaan. Satun olemaan tarpeen tullen aika tarkka rahoistani, joten surffasin osoitteeseen laevapiletid.ee, missä meidän molempien meno-paluut jollakin Vikingin reittibotskilla maksoivat yhteensä 70€. Samat liput suomenkieliseltä sivulta olisivat olleet päälle 120€?! Punkattiin siis mun tädillä Tallinnan kupeessa, ja lainattiin myös bussi- & ratikkaliput, joten matkat ja yöpyminen saatiin loppupeleissä ihan kohtalaisen edullisesti!





Rentoiltiin ja kierrettiin kaupoilla, ja käytiin tietty testaamassa jonkun verran somenäkvyyttä kerännyt vegaanirafla Vegan Restoran V. Mitään krebaamista ei jaksettu harrastaa, koska matkat ja kaupunkikierros (=hikinen vaatteiden sovittelu) onnistuu aina aika tehokkaasti viemään kaikki mehut.. Paluumatkalla meillä oli kuitenkin ihan kunnon aallokko, joten paha olohan siinä tuli, vaikkei sitä itse aiheutettukaan! Mulla ei ole ikinä ennen tullut laivassa huono olo (ei, ei edes abiristeilyllä), mutta siinä kasikannella, puolta tuntia ennen Helsinkiin saapumista, pää polvissa, jonkun taikuriluttisen showta ja kersojen kiljuntaa kuunnellessa kiitin luojaa, että Ansku oli ottanut Postafeneja matkaan..

Anyways, se kehuttu vegeravintola löytyi vanhasta kaupungista helposti, ja oltiin ihan tyytyväisiä, että varattiin pöytä, koska porukkaa lappasi sisään ja ulos kiitettävää tahtia. Ruoka oli oikein hyvää, ja plussaa tietysti eettisyydestä. Eniten vaikutuin alkupalojen kohdalla, ihan ohueksi höylätystä, aivan kylmäsavulohelta maistuneesta porkkalasta (kuten sen joku täällä Suomessa ehti jo nimetä). Juotiin jääteetä ja matcha-limonadia, ja syötiin vielä raakakakku- ja vegejäätelöannokset jälkkäriksi ennen kun meidän piti lähteä kierimään kotimatkalle.





En muuten ymmärrä, miksi ihmiset itkevät, että on väärin, kun kasvisruoista yritetään tehdä "lihan korvikkeita".  Soijanakkeja ja seitankinkkua, vegaanijuustoa. Musta toi kylmäsavu"lohi"viritelmä oli lähinnä aika oivaltava ja musta oli vaan siistiä, miten porkkanasta voi oikeasti tulla mieleen kylmäsavulohi. Ehkä ihminen vaan tykkää jaotella asiat lautaselleen tyylillä proteiini-hiilari-rehut, että kaikkea tulee monipuolisesti syötyä. Ei kai lihapullakaan yritä matkia perunaa, vaikka ne on saatukin muistuttamaan muodoiltaan toisiaan? Jos kasvisten lihaistamisella saadaan jengi syömään enemmän nyhtökauraa nyhtöpossun sijaan, eikö se ole vaan hyvä juttu?

xx

perjantai 20. lokakuuta 2017

40. Where have you been?

Syytän ylioppilaskirjoituksia. Ja elämää aikuisena. Rakas siskoni tosiaan halusi lainata läppäriäni yo-kokeisiinsa, ja muuta konetta kun en itse tällä hetkellä omista, ei ollut oikein mahdollisuutta kirjoittaa mitään. Sisko toivottavasti kirjoittikin sitten..hyvin.





Tässä onkin ehditty jo käydä Tallinnassa, sisustaa, leikata hiukset, tappaa yksi orkidea, pitää tuparit, käydä leffassa ja treenata ja ja olla_hitosti_töissä. Koulussa ollessa sitä ei muistanutkaan, miten työt työmatkoineen vievät kyllä ihan leijonanosan päivästä. Ja sitten jos haluaa urheilla, tehdä evästä, nukkua tai vaikka siivota, menee se päivä aika lailla siinä. Meidän liike kun on vielä ma-su aamusta iltaan auki, on kyllä turha haaveilla mistään tarkoin rytmitetystä elämästä.

Kohta täytyykin alkaa taas suunnitella, mitä sitä ensi syksynä haluaa elämällään tehdä. Toki nyt on hyvä näin, eikä mua haittaa yhtään olla pientä hetkeä vaan ihan rehellisesti töissä. Tuolta kun ei tarvitse kauheasti kantaa hommia kotiin, eikä yleensä edes jäädä ylitöihin. Ne työt ei tekemällä lopu, ja suurin osa kyllä odottaa sitten seuraavaan päivään.




Oriola-sotku aiheutti toki hieman harmaita hiuksia koko työporukalle, eikä tilanne vieläkään ole ihan hallinnassa. Meidän apteekkari sai kuitenkin aika hyvin sumplittua lääkevarastot niin, ettei kovin monelle tarvinnut sanoa, ettei tuotetta tällä hetkellä ole saatavilla. Itse perusterveenä en onneksi joutunut stressaamaan omasta puolestani, mutta kyllä se ajatuksena vähän kylmäsi, kun esimerkiksi aivoverenkiertoa parantava lääke, jolle ei rinnakkaisvalmistetta ole, alkoi käydä vähiin. Näin yhtenä pienenä esimerkkinä. Parhaimmillaan tukusta toki sitten tuotiinkin lääkkeitä taksilla, aamuyön pikkutunteina. Tarve on kuitenkin niin suuri, ettei pari taksimatkaa läheskään korvaa niitä kymmeniä, satoja laatikoita ja tuotteita, jotka jäivät puuttumaan kokonaan. Ja sitten tietysti ne laatikot, jotka me silmät kiiluen syöpälääkkeiden toivossa avattiin, mutta joista paljastuikin tyyliin jotain koiran matolääkkeitä ja rakkolaastareita.. Onneksi mun ei tarvitse selvittää laskutusasioita!

(Kuvat jotain randomeja mm. tältä hiljaiselon ajalta..)

xx